Suomen kohtalon eduskuntavaalit

(Teksti on julkaistu mielipidekirjoituksena Itäväylä-lehdessä 25.1.2023)

Haluatko, että EU päättää Suomen sisäisistä asioista myös kansallisen päätöksenteon alueella? Haluatko, että maksamasi verot valuvat ulkomaille EU:n pohjattomaan kassaan ja tukipaketteihin? Haluatko, että Nato päättää Suomen puolustuksesta, ja että varusmiehiämme ja Suomen maaperä uhrataan Ukrainan tavoin USA:n johtamassa Nato-maiden Venäjän vastaisessa suurvaltataistelussa? Haluatko, että maailman terveysjärjestö WHO voi päättää, milloin meillä on taas uusi ’pandemia’ ja sen vastaisista toimista myös Suomessa? Haluatko, että World Economic Forumin kaltaiset globaalit, ei-demokraattiset ja läpinäkymättämät organisaatiot ohjaavat Suomen sisäisiä asioita?

Tämän hallitus- ja eduskuntakauden aikana Suomessa on tehty monia, myös perustuslain vastaisia päätöksiä, jotka eivät normaaliolosuhteissa olisi olleet mahdollisia. Tässä muutama esimerkki: elvytyspaketti toukokuussa 2021, koronapassi lokakuussa 2021, hoitohenkilökunnan rokotepakko joulukuussa 2021, Nato-jäsenyyshakemus toukokuussa 2022 sekä valmiuslain muutokset heinäkuussa 2022.

Olin Sipoon kunnanvaltuuston jäsen vuosina 2005-2012. Niiden kahdeksan vuoden jälkeen ajattelin, että politiikka on minun osaltani ohi. Näin ei ollut. Viime vuosien tapahtumat ovat saaneet maailmankatsomukseni ja ajatteluni muuttumaan. Olen joutunut toteamaan, että olen ollut väärässä monen asian suhteen. Päätöksiä on nyt tehty pelon vallassa. Näin ei voi jatkua, ja tämä on se syy, miksi olen eduskuntavaaliehdokas. Tarvitsemme muutosta.

Jos olet sitä mieltä, että kaikki asiat eivät nyt ei ole ihan oikein, sinun täytyy äänestää tulevissa Suomen kohtalon eduskuntavaaleissa. Kenet haluat seuraavan neljän vuoden ajan eduskuntaan ajamaan sinun, suomalaisten ja Suomen etuja? Kansanedustajat ovat kuitenkin olemassa sinua ja meitä varten, ei päinvastoin.